Vuosi alkoi aluevaalikampanjan pyörteissä. Kampanjointia tehtiin vielä hengityssuojaimet kasvoilla. Paperiliiton osasto 42:n lakkoa tuettiin torilla soppaa syöden. Puhujana oli SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Marjo Justen menestyi JHL:n edustajistovaaleissa. Vuoteen mahtui paljon muutakin toimintaa. Kuva-albumia katsoessa huomaa, että vuosi 2022 oli pitkä.
Ukrainan sota toi maaliskuun alussa kaikenikäiset raumalaiset torille. Mukana oli myös Rauman vasemmisto. Sota oli tullut lähemmäs arkea kuin pitkään aikaan.
Kitukrännin Parlamentti käsitteli Seminaarinmäen tulevaisuutta. Vuosikokouksessa puhui toiminnanjohtaja Raisa Ranta. Vappuna työväenliikkeen perinteisiä juhlallisuuksia vietettiin yhdessä demarien kanssa. Vasemmiston vappupuhujana oli kansanedustaja Johannes Yrttiaho. Piirikokoukseen osallistuttiin Lattomeren työväentalossa. Eija Ailasmaa valittiin jatkamaan puoluevaltuustossa. Kunnallisjärjestön aktiivit kokoontuivat valtuustosaliin helatorstaina.
Puoluekokous Porissa oli satakuntalaisten yhteinen voimainponnistus. Raumalaisia oli mukana talkootehtävissä, kuvissa Sanna Nylander infopisteessä ja Tapio Ailasmaa narikassa. Satakunnan ammattikorkeakoulu täyttyi vasemmistoväestä koko viikonlopun ajan. SuomiAreenaan Porissa osallistuttiin sekä vasemmiston puoluepäivänä että kaupungintalossa pidettyyn Satakunta-seminaariin, jossa sote-asiat laitettiin kuntoon. Heinäkuuhun mahtui myös Rauman vasemmiston kesäkokous Urholassa.
Eurajoen markkinoilla elokuun helteessä raumalaisehdokkaita sekä kansanedustaja Jari Myllykoski. Rauman silakkamarkkinoilla syyskuussa sää oli epävakaisempi. Lokakuussa Koko Suomen toriparlamentti toi Raumalle vasemmiston kansanedustajia ja hernekeittotarjoilun. Raumalaiset olivat vieraina Eurajoen vasemmiston vuosikokouksessa Lahdenrannassa. Seurakuntavaaleissa molemmat ehdokkaamme, Tuomo Grundström ja Jouni Lehto, tulivat valituiksi.
Sanna Nylander haki ja pääsi vasemmiston kulttuuripoliittiseen työryhmään. Piirin syyskokouksessa uusittiin Satakunnan vasemmiston johto. Uusi puheenjohtaja on Mikko Kaunisto, varapuheenjohtajat Susanne Ekroth ja Jarno Valtonen. Piiri koulutti ehdokkaita Koitossa. Ilta huipentui koko Satakunnan joulujuhlaan. Seuraavana päivänä ehdokkaamme olivat Rauman joulumarkkinoilla, jossa Eurajoen vasemmiston teltta suojasi räntäsateelta. Joulukuuhun mahtui myös luottamushenkilöiden ja kansanedustajaehdokkaiden sote-kiertue.
Tervetuloa vaalivuosi 2023!
Meillä on kaksi hyvää eduskuntavaaliehdokasta, Lotta Hatakka ja Sanna Nylander. Olemme kaikki heidän sekä muiden satakuntalaisehdokkaiden tukena. Kohti vaalivoittoa!

Lotta Hatakka ja Sanna Nylander kuvattuina Satakunnan vasemmiston joulujuhlassa.