Vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaat ovat sitoutuneet puolustamaan tärkeitä lähipalveluja tasapuolisesti koko Satakunnassa.
Me raumalaiset ehdokkaat lupaamme toimia niin, että Steniuksen kampuksesta tulee merkittävä osa Satakunnan hyvinvointialuetta ja RauSote-hanke toteutuu.
Rauman Sairaalanmäki on tuttu ja turvallinen paikka lähipalveluille. Steniuksen hyvinvointikampus käsittäisi nykyisen sairaalan, terveyskeskuksen, Mansikkapaikan sekä Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen ikääntyneille.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut pitää järjestää lähellä ihmistä, ei keskittää suuryksiköihin tai isoille paikkakunnille. Sairaalanmäellä Rauman seudun sote-palvelut ovat helposti saavutettavissa.
Sote-uudistuksessa sosiaalityön palvelut viedään terveyspalveluiden rinnalle niin, että ihmiset saavat apua ja tukea ongelmiinsa nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Sosiaalipalveluiden tulee olla helposti löydettävissä ja niihin pääsemisen tulee olla mahdollisimman yksinkertaista. Se toteutuu Sairaalanmäellä.
Raumankin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät vuoden 2023 alusta Satakunnan hyvinvointialueen lakisääteisiksi tehtäviksi. Sen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleissa. Päävastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta on valtiolla.
Aluevaltuutetut päättävät, miten Satakunnalle valtiolta kohdennettu noin miljardi euroa käytetään palveluiden järjestämiseen.
Steniuksen hyvinvointikampuksen palvelut ovat hyvien liikenneyhteyksien ansiosta myös muiden satakuntalaisten helposti saavutettavissa. Erikoissairaanhoidon vastaanottojen ja kiirepäivystyksen sijoittamista kampuksen tiloihin puoltaa myös Rauman seudun väkiluku.
Haluamme, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat mahdollisimman lähellä ja helposti saavutettavissa kaikille, ei harvoille. Ihmisten hyvinvoinnin pitää aina mennä suuryritysten voittojen edelle. Toimivien sosiaali- ja terveyspalvelujen edellytyksenä on työntekijöiden hyvinvointi.
Rauman Vasemmiston aluevaaliehdokkaat:
Tapio Ailasmaa, Eveliina Airaksinen, Arto Airikka, Susanne Ekroth, Tuomo Grundström, Lotta Hatakka, Marjo Justen, Jouni Lehto, Sanna Nylander, Sari Suominen (sit.), Juha Tiihonen ja Soile Yli-Siuru
Mielipidekirjoituksemme julkaistiin Länsi-Suomessa 14.1.2022, Satakunnan Kansassa 16.1.2022 ja Satakunnan Viikossa 19.1.2022.